laaksosia

Maan hallituksesssa käydään kipakan tuntuista keskustelua siitä, myönnetäänkö uusia ydinvoimalupia yksi, kaksi vai kolme. Enää ei taideta juurikaan pohtia, jätetäänkö luvat kokonaan myöntämättä.

Puolustusministeri julisti lauantaina, että ydinvoimapäätös on hallituksen tärkein päätös koko kaudella. Jos näin on, tuntuu ihmeelliseltä, ettei vielä edes tiedetä noita peruskysymyksiä.

Koko lailla selväksi on tullut, ettei kansalta uskalleta kysyä mitään ydinvoimasta. Nähtäväksi jää, uskalletaanko eduskuntaakaan päästää päättämään asiasta vapain käsin. Tuskin. Jos eduskuntaryhmille annetaan äänestyksessä vapaat  kädet, voi seurauksena olla epämiellyttävän monia soraääniä.

Jos kysymyksessä on vaalikauden tärkein päätös, olisi yksimielinen päätös tekijä, joka voisi edesauttaa päättäjien arvovallan kohenemista. Mutta sehän on jo ajatuksenakin utopiaa.

Karkkilan Työväen Näyttämö antaa taas väkevän näytteen laaja-alaisesta osaamisestaan. Näinä päivinä esitetään yhteensä kuusi kertaa Oscar Wilden tekstiin perustuva Salome, jonka on suomentanut ranskankielisestä versiosta näyttämön monipuolisuusmies Jukka Salmi.

Legenda Salomesta on vanhaa perua, mutta hätkähdyttävän hyvin se sopii nykypäivään. Kun näkemäänsä pureskeli yön yli, tuli mieleen oivalluksia siitä, että periaatteessa lavastuksesta ja puvustuksesta (molemmat upeaa jälkeä) huolimatta lavalla temmelsivät tämän päivän johtavat poliitikot. Ainoa ero on siinä, että nykyisin on kinattu lautasten lukumäärästä, kun Salomessa taas väännettiin kättä siitä, mitä lautaselle pannaan.

Vuosien saatossa monet asiat muuttuvat, mutta vallan ja lihan hingut eivät katoa mihinkään,vaan ne pysyvät verevinä aina ja ikuisesti. Niinpä kuolaavaa kuningasta katsoessa tulee mieleen hyvinkin esimerkkejä tämän päivän valtiaista, jotka eivät tahdo saada tuntemuksiaan kuriin. Näin muun ottelun ohella syntyy ihmisessä sisäinen taistelu vallan- ja lihanhimon kesken.

Oma Salome-tietämykseni rajoittuu johonkin lapsuudessa kuultuun pelottavaan radiokuunnelmaan. Näin en pysty arvioimaan, onko Wilden vai Salmen ansiota se, että teksti vertautuu niin vahvasti nykypäivään. Niin tai näin, vanhahtava teksti toimii yllättävän hyvin, ja Karkkilan Työväen Näyttämön  osaavissa käsissä se kantaa puolitoistatuntisessa tykityksessä alusta loppuun. Tällainen tekstityyppi kääntyy monesti tahattoman koomiseksi, mutta nyt siitä ei ole pelkoa. Jännite säilyy koko ajan.

Olen sanonut ennenkin – ja sanon nytkin – että Jukka Salmen tekstit näistä vanhoista aihepiireistä ovat kuin signaaleja Mika Waltarin toisesta tulemisesta. Kyse ei ole matkimisesta, vaan tyylilajien samankaltaisuudesta, ja lisäksi molemmilla mestareilla on kyky näennäisesti vaivattomaan tekstin juoksutukseen ja myös replikoinnin luonnollisuuteen.

Taas kerran on ilo todeta, että muutenkaan esityksessä ei ole yhtään heikkoa lenkkiä, niin hyvin tämä työ on taas pohjustettu.

Terveisiä Salomen ensi-illasta Karkkilan Työväen Näyttämöllä. Erilaista teatteria kuin mihin on viimeksi totuttu, mutta kerta kaikkiaan upea  esitys. Toivottavasti aikuinen yleisö kansoittaa jäljellä olevat viisi esitystä runsaslukuisesti.

Lakot ja niiden uhkat ovat saaneet kansan varpaisilleen. AKT:n kuljettajien lakko ei kestänyt kuin vajaan vuorokauden, mutta sekin sai suomalaisissa käynnistymään lievän hamstrausreaktion.  Myös ahtaajien lakon alettua tilannetta jäätiin tarkkailemaan, ja tarvittaessa ollaan valmiita tyhjentämään kauppojen kestomuonavarastoja.

Jotkut ovat tästä hamstrausvimmasta huvittuneita ja vakuuttavat luottavansa siihen, että tavaraa piisaa. Ei se pahempaan varautuminen kuitenkaan mitään tyhmää ole. Jos niitä eväitä ei nyt tarvitakaan, voi olla että kohta tarvitaan jonkun toisen kriisin takia. Kohtuulliset varastot on syytä pitäävaralla jatkuvasti.

Lunta on tulla tuprutellut vähän joka päivä, ja ihmisiä on ruvennut hirvittämään, mitä kaikkea tässä vielä on edessä. Katseet ovat kääntyneet katoille, joille kasaantuneet lumikerrokset eivät olekaan mitään köykäistä hötöä, kuten alkuun luultiin. Lumi on kiinteän sorttista ja painavaa.

Tämä luonnon aikaansaannos on sesonkiluonteisesti tarjonnut mahdollisuuden ansaita vähän lisätienestiä huolto- ja remppafirmoille ja vaikka ikkunanpesijöille. Ja varsinkin iäkkäämpi väestö on kiitollisuudella ottanut mahdollisuuden vastaan.

Olen nähnyt kymmenkunta urakoitsijaa kattolumia kolaamassa ja lapioimassa. Tänä aamuna näin ensimmäisen kerran semmoisen ihmeen, että työntekijöille oli viritetty turvasysteemit köysineen ja valjaineen. Muut ovat ottaneet homman urheilun ja jännityksen kannalta.

Ei ole mikään ihme, että koko maassa on jo iso joukko ihmisiä loukkaantunut näissä töissä.. Järkeä varmasti piisaa, mutta sitä olisi hyvä myös käyttää.

Hesarissa kerrottiin, että kymmenkunta prosenttia auomalaisista kertoo euromääräiset hinnat yhä kuudella saadakseen selville, mitä hinta on mummonmarkoissa. Näin siitä huolimatta, että eurot ovat olleet suomalaisten rahaa jo vuosikausia.

Asiantuntijat sanovat, että kuudella kertominen on sitäpaitsi väärin, kun tämän päivän jutut eivät ole suoraan verrannollisia niihin alkuaikoihin, jolloin kerroin oli 5,9 ja risat. Jos haluaa tietää, mitä hinta on ollut markkoina silloin, kun markka-aika jäi historiaan, oikea kerroin on nyt 5,3.

Toisin sanoen se totuttu kuudella kertominen on turhaa – tai oikeammin sanoen vallan pöljää.

Silläkin uhalla, että julistan itseni toopeksi, ilmoitan nöyrimmästi, että minä harrastan edelleen tuota kuudella kertomista. Minulle on se ja sama, onko oikea kerroin 6 vai 5,3, kun viiden euron seteliä hypistellessäni tiedän sen olevan vanhassa rahassa vähän alle kolmenkymmenen markan. Se on minulle kirkkaampi juttu kuin sama euroina. Tuon pikkusetelin haksahtaa heittämään vaikka kolehtihaaviin, mikä ei markka-aikana olisi tullut mieleenkään.

Nyt Karkkilassa kaupataan muiden tyhjinä olevien tilojen lisäksi valtion virastotaloa. Sille ei ole löytynyt pysyvää käyttöä, ja valtio on valmis luopumaan kiinteistöstä.

Virastotalossa toimivat nyt poliisilaitos ja postin jakelutoiminnot sekä ulosottoviranomaisten toimistot. Postin toimitilat on sille alunperin rakennettukin, ja myös paikallinen poliisi on ollut talossa alusta alkaen. Nythän poliisikuntaa on talossa laajemmin, kun Nummelaan suunniteltu poliisitoiminta on jouduttu keskittämään Karkkilaan taloudellisista syistä. Poliisi onkin valmis muuttamaan heti Nummelaan, kun se vain on mahdollista.

Aikaisemmin tiloissa ovat toimineet myös mm. verotoimisto ja työvoimatoimisto.

Virastotalon tilat ovat suht hyväkuntoiset. Lisäksi ne ovat monipuoliset monipuoliseen käyttöön, kunhan joku vain keksisi mihin. Jokohan ruvettaisiin vaatimaan Karkkilaankin jotain puhelinpalvelukeskittymiä ym., millä valtio on piristänyt pulaan joutuneita paikkakuntia? Niiden tapaan työvoimaakin kyllä löytyy.

Kun hupiohjelma Putous alkoi Maikkarilla, kehuin sitä mm. tuoreudesta ja siitä, kuinka ohjelma jaksoi alusta loppuun hauskana ja jäntevänä. Nyt kaikki jaksot on nähty, ja -ihme kyllä – näkemystä ei tarvitse muuttaa oikeastaan mitenkään. Väsymystä ei tullut edes viimeisessä jaksossa, vaan riemukas meininki yllätyskäänteineen kesti.

Viihderintamalla varmaankin osaksi kauhistuttiin tämmöistä puolentoista tunnin ilotulitusta. Tuohon aikamäärään mahtuu uskomaton määrä tavaraa, jonka pitäisi kaiken muun lisäksi olla tuoretta.  Eipä kuitenkaan moittimista. Vaikka nopeakäänteiset improvisaatiot eivät huikeisiin suorituksiin yltäneetkään, ei niiden tarvinnutkaan. Yritys oli hyvä, ja se riittää tämmöisissä tapauksissa.

Näyttelijöiden luomat sketsihahmot jäävät elämään pitkäksi aikaa. Sarjalle on lupailtu jatkoa. Siinä voi piileksiä sudenkuoppa, jos ei tuoreita ideoita löydykään enää niin vaivattoman tuntuisesti.

Että mitäkö tein viime yönä kello neljän huitteilla? Sitä mitä muutkin: olin unten mailla, mutta valmistauduin jo alitajuisesti nousemaan aamuaskareille. Vierähti siinä sentään muutama tovi ennen kuin nousin hissukseen puuronkeittoon ja nenänhuuhteluun.

Tuollainen aikataulu on minulle tuiki tavallinen, ja noihin aikoihin aamutoimet sujuvat rutiinilla. Niihin ei lukeudu esimerkiksi kännykän raplaaminen, vaan se saa levätä vielä rauhassa.

Operaattorin puheluerittely on kuitenkin toista mieltä. Sen mukaan olen ottanut neljän maissa internet-yhteyden kännykällä. Sama juttu on tapahtunut edellisenä päivänä iltapäivällä. Enkä ole ollut siitäkään tietoinen.

Yhteyksien yhteydessä on tapahtunut tiedon siirtoa, joka on maksullista. Kun en ole saanut kännykkääni tottelemaan, on operaattorin kanssa sovittu, että maksamalla neljä euroa kuukausimaksua lisää saan kuitattua määrättyyn määrään asti noita tiedonsiirtoja. Näin esimerkiksi viime kuulta ei tullut yhtään lisäkustannusta sen neljän euron päälle.

Kysymys ei ole siis isoista rahoista, mutta edelleen ottaa päähän, kun noita salaperäisiä nettivierailuja tapahtuu. Operaattorin mielestä en osaa näpelöidä älykännykkääni tottelevaiseksi. Se pitää varmaan paikkansa, mutta yritän oppia. Ihme hiippari koko puhelin.

Paikallisessa lehdessä oli viime viikolla pieni kuolinilmoitus, joka kylällä kuullun perusteella oli jäänyt monelta huomaamatta. Ja vaikka toiset olivat sen huomanneetkin, vainajan nimi ei sanonut useimmille mitään. Elämänkoulussa häneen tarttunut kutsumanimi sen sijaan on ollut tunnettu koko Karkkilassa.

Muutamaa kuukautta vaille viisikymppisenä kuollut kaveri tuli viime vuosina uusillekin karkkilalaisille ja lähiympäristön asukkaille tutuksi, kun asioitiin Mäntylänkadun markettien maisemissa. Hän istui yleensä jossakin lähistöllä, josta näki liikkeisiin matkanneet ja niistä pois kulkeneet. Aika usein hyvin huonossa kunnossa fyysisesti ollut kaveri ei läheskään aina häirinnyt ihmisiä. Joskus hän kyseli pientä rahasummaa, mutta tätäkään hän ei pyytänyt kaikilta.

Nuorukaisena kaveri oli muotoutumassa aika raikulipojaksi, mutta ensi vaiheessa hänet ja muitakin nuoria ohjasi parempaan toimintaan kaupungin palveluksessa ollut nuori naispuolinen nuorisotyön tekijä. Hänen lähdettyään seuraava pelastaja oli helluntaiherätys, jonka piiristä kaveri löysi ainekset hyvään ja terveellisempään elämään. Jossakin vaiheessa tapahtui kuitenkin retkahdus, ja sen jälkeen ei mitään ollut enää tehtävissä. Kukaan ei pystynyt häntä auttamaan, ja jos hän huomasi itse yrittää hakeutua hoitoon, se ei useinkaan onnistunut. Jopa toiset juopot olivat sitä mieltä, ettei yhteiskunnan rahoja pitänyt käyttää turhaan työhön.

No, nyt kaveri on poissa. Täytyy pitää mielessä, että ihminen siinä poistui. Hänen ongelmansa olivat samat kuin monen muunkin, mutta hänellä ne olivat mittasuhteiltaan paljon suuremmat.