No, mäntysuopa vaihdettiin Toluun, ja se oli yllättäen ystävällisempi aine meikäläisen koneistolle. Röörit olivat senkin jälkeen lievästi tukkoiset, mutta räkä ei lentänyt siten kuin mäntysuovan jäljiltä.

Seuraavaksi päätin kokeilla jotain hajusteetonta puhdistusainetta.  Hakukoneella näkyy löytyvän aika paljon vaihtoehtoja, joten kokeillaan.

Kohta täytyy varmaan pestä lattiat pirtuliuoksella, jos muu etsintä ei tuota tulosta.

Yksi rakennustyöhön liittyvä yksityiskohta kiinnitti erityisesti huomiota. Omistajilla on pari paksua albumia valokuvia rakennushankkeen edistymisestä aina tyhjästä rakennuspaikasta alkaen. Näin on muodostunut juonellinen kertomus siitä, mitä on tehty ja miten. Tarina kertoo tärkeitä yksityiskohtia, joita edes tarkat rakennuspiirustukset eivät pysty kertomaan. Vuosien ja vuosikymmenten kuluttua kuvat antavat hyvää informaatiota ajan rrakennustavoista pienine yksityiskohtineen.

Lisäksi talolla on jo uutena tarina,  jota monet pitävät yhtä tärkeänä kuin rakennusta. Kuva-albumi kertoo, että talossa asuu ihmisiä, jotka arvostavat kotiaan ja sen ympäristöä.

Olin 1960-luvulla taas kerran Riikosen Allun kuvaamossa käymässä, kun Pepe tuli sisään. Hän sanoi haluavansa passikuvan. “Täytyy hommata viinakortti, kun ikääni ei uskota missään”, hän sanoi. Hyvinkin täysi-ikäinen hän oli silloin. Pepe sai kuvansa ja sitä mukaa lisää uskottavuutta.

Työuransa Pepe teki Karkkilan kaupungin palveluksessa enimmäkseen puistotyöntekijänä.

Ekin baarin kantaporukka on harventunut viime aikoina melkoisesti.

Vielä suruttomammin suhtaudun Parasta ennen -päiväyksiin. Niistä viis välittäminen ei tunnu senkään vertaa riskialttiilta. Enkä ole yksin:

Kerroin ystävälleni, että olen jo 15 vuotta syönyt aamuisin omalaatuista puuroa, joka on tehty pienmyllyjen kaurahiutaleista. Niitä ei ole esikypsennetty kuten kaupan hiutaleet. Sanoin, että kysymyksessä on yhä päivän paras ateria. Muiden hyvien ominaisuuksien ohella ei kokemusteni mukaan tarvitse myöskään tuijottaa Parasta ennen -päivämääriä. – Miks piräis, ystävä ihmetteli. – Ennen vanhaan isä toi myllyreissullaan oman pellon viljasta tehtyjä hiutaleita 50 tai 100 kilon säkeissä, ja niitä hiutaleita syötiin koko talvi. Eikä säkeissä mitään päivämääriä ollut.

Niinpä niin, ja hengissä ollaan.

Kun perussuomalaiset alkoivat olla vankan oloisesti gallup-suosikki, ei Tony Halmeen töppäyksiä muistettu, ei myöskään halveksuvia lausumia maahanmuuttajista ym ihmisryhmistä.

Kun Paavo Väyrynen ja Mauri Pekkarinen ilmoittautuivat keskustan puheenjohtajakisaan, ei tässä yhteydessä muisteltu “pekkarointia” eikä kummankaan häikäilemätöntä poliittista peliä, jota toiset iltalypsyksi kutsuivat.

Poliittiset virkanimitykset on julistettu menneisyyteen kuuluviksi. Siinä ei tietysti ole mitään poliittista, että Ylestä oli pakko saada demareihin lukeutuva toimitusjohtaja ulos. Lisäksi Kelan pääjohtajaksi kaavaillaan keskustan ministeriä, mutta ei tässäkään kuulemma ole kysymys poliittisesta virkanimityksestä.

On ihmisen muisti muutenkin lyhyt. Tänään on paistanut aurinko sisään ikkunasta, ja kaikki pölyt paljastuvat armotta. Eihän se yksin mitään, mutta kun on koko ajan niin hikiki.

Kahden naisjuontajan suutelukohtausta suorassa tv-lähetyksessä puitiin monella tasolla. Kukaan ei maininnut tässä yhteydessä sitä, että samanlainen välikohtaus tapahtui aikoinaan Uutisvuodossa, kun Stan Saanila antautui huikaisevaan kielariin Jan Erolan kanssa. Kumma kun eivät palanneet tähän edes Uutisvuodossa.

Eipä tuo mitään, mutta kun höynäytetään. Ensimmäisen kyselyn saatesanoissa kerrottiin, että vastaamiseen menee aikaa puolisen tuntia. Minulta meni toista tuntia, enkä varmaankaan ole hitaammasta päästä muihin verrattuna. Toisen kyselyn vastausajaksi povattiin 30-40 minuuttia. Minä ähelsin sen kimpussa yli kaksi tuntia.

Taidan harkita, viitsiikö tämmöisiä enää edes aloittaa.

Puolustusministeri julisti lauantaina, että ydinvoimapäätös on hallituksen tärkein päätös koko kaudella. Jos näin on, tuntuu ihmeelliseltä, ettei vielä edes tiedetä noita peruskysymyksiä.

Koko lailla selväksi on tullut, ettei kansalta uskalleta kysyä mitään ydinvoimasta. Nähtäväksi jää, uskalletaanko eduskuntaakaan päästää päättämään asiasta vapain käsin. Tuskin. Jos eduskuntaryhmille annetaan äänestyksessä vapaat  kädet, voi seurauksena olla epämiellyttävän monia soraääniä.

Jos kysymyksessä on vaalikauden tärkein päätös, olisi yksimielinen päätös tekijä, joka voisi edesauttaa päättäjien arvovallan kohenemista. Mutta sehän on jo ajatuksenakin utopiaa.

Legenda Salomesta on vanhaa perua, mutta hätkähdyttävän hyvin se sopii nykypäivään. Kun näkemäänsä pureskeli yön yli, tuli mieleen oivalluksia siitä, että periaatteessa lavastuksesta ja puvustuksesta (molemmat upeaa jälkeä) huolimatta lavalla temmelsivät tämän päivän johtavat poliitikot. Ainoa ero on siinä, että nykyisin on kinattu lautasten lukumäärästä, kun Salomessa taas väännettiin kättä siitä, mitä lautaselle pannaan.

Vuosien saatossa monet asiat muuttuvat, mutta vallan ja lihan hingut eivät katoa mihinkään,vaan ne pysyvät verevinä aina ja ikuisesti. Niinpä kuolaavaa kuningasta katsoessa tulee mieleen hyvinkin esimerkkejä tämän päivän valtiaista, jotka eivät tahdo saada tuntemuksiaan kuriin. Näin muun ottelun ohella syntyy ihmisessä sisäinen taistelu vallan- ja lihanhimon kesken.

Oma Salome-tietämykseni rajoittuu johonkin lapsuudessa kuultuun pelottavaan radiokuunnelmaan. Näin en pysty arvioimaan, onko Wilden vai Salmen ansiota se, että teksti vertautuu niin vahvasti nykypäivään. Niin tai näin, vanhahtava teksti toimii yllättävän hyvin, ja Karkkilan Työväen Näyttämön  osaavissa käsissä se kantaa puolitoistatuntisessa tykityksessä alusta loppuun. Tällainen tekstityyppi kääntyy monesti tahattoman koomiseksi, mutta nyt siitä ei ole pelkoa. Jännite säilyy koko ajan.

Olen sanonut ennenkin – ja sanon nytkin – että Jukka Salmen tekstit näistä vanhoista aihepiireistä ovat kuin signaaleja Mika Waltarin toisesta tulemisesta. Kyse ei ole matkimisesta, vaan tyylilajien samankaltaisuudesta, ja lisäksi molemmilla mestareilla on kyky näennäisesti vaivattomaan tekstin juoksutukseen ja myös replikoinnin luonnollisuuteen.

Taas kerran on ilo todeta, että muutenkaan esityksessä ei ole yhtään heikkoa lenkkiä, niin hyvin tämä työ on taas pohjustettu.

Jotkut ovat tästä hamstrausvimmasta huvittuneita ja vakuuttavat luottavansa siihen, että tavaraa piisaa. Ei se pahempaan varautuminen kuitenkaan mitään tyhmää ole. Jos niitä eväitä ei nyt tarvitakaan, voi olla että kohta tarvitaan jonkun toisen kriisin takia. Kohtuulliset varastot on syytä pitäävaralla jatkuvasti.