laaksosia

Tytär sai vanhuksen kuuntelemaan Mokomaa, yhtä näistä nykyajan bändeistä, joiden tuotanto tuntuu enempi kuin hiukan liian rajulta. Olihan sitä yritettävä ymmärtää ja ajatella avarasti.

Yllätys oli melkoinen, kun rupesi kehotuksen mukaisesti kuuntelemaan sanoja. Kaiken rytinän keskellä ne olivat viisasta puhetta ja samalla herkkää lyriikkaa. Rosoisessa asussa piileskeli paljon uskomattoman täysipainoista tekstiä.

Tuli mieleen väkisinkin ne ajat, jolloin Pelle Miljoona aloitteli uraansa. Olin varma, etten opi ikinä pitämään hänen musastaan. Nyt Pelle on klassikko minunkin mielestäni, ja hänen laulunsa ovat nerokkaita ja viimeisen päälle nättejä.

Aika tavallinen tämän talven päivä. Sataa hiljalleen lunta, ja keli näyttää tosi liukkaalta.

Toisaalta on hyvä että sataa. Koko päivän olen miettinyt, että nyt pitäisi mennä haukkaamaan vähän happea, sillä kunto on mennyt tosi alas muutaman päivän makoilun seurauksena, eikä tämmöisellä kelillä kannata lähteä itseään kastelemaan ja kylmettämään. Huomenissa sitten.

Varovaisuus näissä asioissa on kuulemma ihan hyvä. Meikäläisellä voi olla aika herkästi riesana keuhkokuume, jos ei osaa varoa. Toisaalta on varoiteltu, että sydänlihas on vaarassa taudin jälkeisissä liikuntaponnisteluissa. Pakko on kuitenkin liikkeelle lähteä, sen verran vatsan ympärys on parin viimeisen päivän aikana saanut lisää mittaa.

Ei onnistunut suunnitelma liikkeelle lähdöstä tänäänkään. Tauti on pitänyt yhä otteensa. Ehkä sitten huomenna tai…

Mutta aamulla halusin tavoittaa yhden ihmisen. Lähetin hänelle sähköpostia ja varmuuden vuoksi kerroin postin olemassaolosta lyhyesti vielä tekstiviestillä.  Yhteys saatiin sitten lopulta vasta illalla.

Näihin nopeisiin  viestintämuotoihin on niin tottunut, että ei tule aina ajatelleeksi järkevästi. Nytkin ilmeni, että yhteys olisi onnistunut hyvin heti aamusta, jos olisin soittanut. Tässäkin tapauksessa vanha konsti olisi päihittänyt uudet.

Kuten on tullut todettua, mahatauti aiheuttaa monenlaisia poikkeamia arkirytmiin. Jos kaikki toiminnot on yleensä ajoitettu hyvinkin säännöllisiksi, nyt siitä ei ole ollut tietoakaan.

Kipeänä ollessa tulee nukuttua paljon, mutta siitä seuraa, että tulee myös valvottua paljon. Television sijaan radio on aika tärkeä viestintuoja.

Aikataulut heittävät häränpyllyä. Tähän päivään mennessä niistäkään ei ole tarvinnut piitata siksikään, kun eilen oli vielä kuumetta. Tänään ei ole ollut, joten luullakseni vääntäydyn huomenissa apteekkiin ja kauppaan.

Vielä aamulla on ripuloitu, mutta sen jälkeen ei ole tarvinnut käydä vessassa millään tarpeilla. Yhden sortin ennätys sekin.

Olen varovaisesti tarjoillut mahalleni kaurapuuroa, gefilus-mehua, jogurttia ja hapankaalia. Päivällä petti hermo. Nautin ruissämpylän, joka oli höystetty lenkkimakkaralla ja maustekurkulla. Saas nähdä, milloin juostaan taas pytylle.

Huomenna koetan puhua jostain muusta.

Aina eivät ne mainostamani poppakonstit näytä tehoavan. Mahatauti on ja pysyy, tekee sitten mitä tahansa. Tänään on ollut ohjelmassa löhöilyä ja sen lomasa kolme voimallista mahan tyhjennystä. Nyt on tosin kulunut jo muutama tunti ilman hälyttäviä oireita.

Etova olo on silti päällä koko ajan, eikä ruokakokeilu tunnu ihmeemmin innostavan. Siitä huolimatta nautin aamulla ensin kaurapuuroa omaan tapaani laitettuna ja vatsaystävälliseksi mainostettua jogurttia. Niiden kanssa sai otettua aamulääkkeet. Päivällä meni sitten taas kaurapuuroa ja hapankaalia. Pitkin aamua olen varovaisesti ottanut Gefilus-mehua.

Nytkin mahassa myllertää, mutta vessaan ei tunnu olevan tulipalokiirettä. Jos ei ihmeempiä takapakkeja tule, kyllä tämä tästä. Omia poppakonsteja on kyllä enää vähän, joten sitten täytynee yrittää muita.

Niin, nenänhuuhtelu tuli aamulla tehtyä, ja sen mukana lähti limaa melkoisesti. Mutta sekään ei auttanut koko tilannetta, tosin illalla noussut kuume tuntuu nyt kaikonneen.

Tänään otan itselleni oikeuden olla olematta mitään mieltä mistään. Salaperäinen mahatauti on saanut uinumaan koko päivän. Ei ole ripulia eikä oksentelua, mutta on oksettava olo.

Tyydyn toivottamaan itselle ja muille parempaa huomista.

Krempat senkun lisääntyvät.  Johan tässä ehti jonkun aikaa olla ihan rauhassakin, kunnes tuli kiinnitettyä huomiota siihen, että mäntysuovan käytön jälkeen isännän röörit olivat tukossa, ja räkää irtosi kuin kissan kanssa seurusteltua.

No, mäntysuopa vaihdettiin Toluun, ja se oli yllättäen ystävällisempi aine meikäläisen koneistolle. Röörit olivat senkin jälkeen lievästi tukkoiset, mutta räkä ei lentänyt siten kuin mäntysuovan jäljiltä.

Seuraavaksi päätin kokeilla jotain hajusteetonta puhdistusainetta.  Hakukoneella näkyy löytyvän aika paljon vaihtoehtoja, joten kokeillaan.

Kohta täytyy varmaan pestä lattiat pirtuliuoksella, jos muu etsintä ei tuota tulosta.

Käytiin pari päivää sitten Nurmijärven Perttulassa katsomassa uudenuutukaista taloa, jota onnelliset omistajat ovat asuneet nyt pari kuukautta. Upea talo upeassa ympäristössä. Talo on tilattu pakettina, mutta siitä huolimatta on tietysti tarvinnut tehdä yhtä sun toista työtä lisäksi. Isäntäväellä ei olekaan ollut vapaa-ajan ongelmia viimeisen vuoden aikana.

Yksi rakennustyöhön liittyvä yksityiskohta kiinnitti erityisesti huomiota. Omistajilla on pari paksua albumia valokuvia rakennushankkeen edistymisestä aina tyhjästä rakennuspaikasta alkaen. Näin on muodostunut juonellinen kertomus siitä, mitä on tehty ja miten. Tarina kertoo tärkeitä yksityiskohtia, joita edes tarkat rakennuspiirustukset eivät pysty kertomaan. Vuosien ja vuosikymmenten kuluttua kuvat antavat hyvää informaatiota ajan rrakennustavoista pienine yksityiskohtineen.

Lisäksi talolla on jo uutena tarina,  jota monet pitävät yhtä tärkeänä kuin rakennusta. Kuva-albumi kertoo, että talossa asuu ihmisiä, jotka arvostavat kotiaan ja sen ympäristöä.

On varmaan vanhuuden merkki, kun kuolinilmoituksissa alkaa näkyä yhä enemmän tuttuja. Tänään osui taas silmiin yksi hiljainen mutta laajalti tunnettu kaveri. Hänet tunnettiin vuosikymmenten ajan Pikku-Pepenä. Lisänimi tuli siitä, ettei mies ollut pitkällä varrella varustettu.

Olin 1960-luvulla taas kerran Riikosen Allun kuvaamossa käymässä, kun Pepe tuli sisään. Hän sanoi haluavansa passikuvan. “Täytyy hommata viinakortti, kun ikääni ei uskota missään”, hän sanoi. Hyvinkin täysi-ikäinen hän oli silloin. Pepe sai kuvansa ja sitä mukaa lisää uskottavuutta.

Työuransa Pepe teki Karkkilan kaupungin palveluksessa enimmäkseen puistotyöntekijänä.

Ekin baarin kantaporukka on harventunut viime aikoina melkoisesti.

Tunnustan olevani aika leväperäinen elintarvikkeiden päivämäärien tarkkailemisessa. Joskus tulee ostettua ruokaa, joka on viimeisenä käyttöpäivänä 30 prosentin tarjouksessa. Ja sitä nautin sitten esimerkiksi neljä seuraavaa päivää. Hengissä olen.

Vielä suruttomammin suhtaudun Parasta ennen -päiväyksiin. Niistä viis välittäminen ei tunnu senkään vertaa riskialttiilta. Enkä ole yksin:

Kerroin ystävälleni, että olen jo 15 vuotta syönyt aamuisin omalaatuista puuroa, joka on tehty pienmyllyjen kaurahiutaleista. Niitä ei ole esikypsennetty kuten kaupan hiutaleet. Sanoin, että kysymyksessä on yhä päivän paras ateria. Muiden hyvien ominaisuuksien ohella ei kokemusteni mukaan tarvitse myöskään tuijottaa Parasta ennen -päivämääriä. – Miks piräis, ystävä ihmetteli. – Ennen vanhaan isä toi myllyreissullaan oman pellon viljasta tehtyjä hiutaleita 50 tai 100 kilon säkeissä, ja niitä hiutaleita syötiin koko talvi. Eikä säkeissä mitään päivämääriä ollut.

Niinpä niin, ja hengissä ollaan.