Tarjontaa ähkyksi asti

Ruokkosin olkkarin pöytää, joka muun ohella toimittaa ruokailupöydän virkaa. Siihen tuppaa kasaantumaan jatkuvasti niin paljon mainosaineistoa, että lautasen sopiminen sekaan on  välillä vähän työlästä. Kuitenkin tuoreessa muistissa on Lohjan sairaalan toimintaterapeutin ohje, jonka mukaan ruokailutilaa pitäisi olla niin paljon, että pystyy laittamaan kyynärpäätkin pöydälle.

No, juuri tuon takia rupesin taas raivaustöihin. Vanhaksi käynyttä mainossälää oli vaikka millä mitalla, mutta tuon kaman seassa oli paljon mielenkiintoista ja tärkeääkin luettavaa, jonka olemassaolon olin ehtinyt jo unohtaa. Pieni vaivannäkö palkitsi itse itsensä.

Tiedän olevani epäjärjestystä aikaansaava ihminen, mutta en katso olevani yksin syyllinen tuohon sekamelskaan. Joku tolkku pitäisi olla myös tarjonnassa – eli ei kannattaisi tuottaa mainosaineistoa ähkyksi asti. Eihän niitä kukaan enää pysty lukemaan, kun postiluukusta putoavat pinkat senkun kasvavat.

Turhaanpa tuosta marisen. Vaikka niitä ei kukaan lukisikaan, mainosmateriaalia tulee ja tulee.

Leave a Reply