laaksosia

Yksi kaverini suhtautui vuosikausia hyvinkin halveksivasti kaikkeen, mikä liittyi tietokoneisiin. Hän oli joskus Nokian Mikro-Mikkojen uusia ollessa joutunut hiukan niiden kanssa tekemisiin, eikä ollut yhtään innostunut. Sittemmin vuosien saatossa hän oli katkera, kun “kaikki tieto on jossain helvetin netissä”.

Yhdessä vaiheessa hän osoitti kuitenkin kiinnostumisen merkkejä ja kysyi, miten kannattaisi aloittaa. Sanoin että ensin kannattaa mennä vaikka työväenopiston alkeiskurssille, mutta jo siinä vaiheessa kannattaisi järjestää jonkunnäköinen kone myös kotiin. Hän hommasi välineet, jotka olivat runsaan vuoden käyttämättöminä, ja kurssikyselyihini hän ei vastannut. Kynnys lähteä opiskelemaan oli liian korkea, eikä luonto antanut periksi kysellä neuvoja esim. minulta.

Nyt tietokone ja oheistarvikkeet ovat varastoituina pois näkyvistä. Jos homman ottaa puheeksi, keskustelu kääntyy hyvin pian muihin aiheisiin.

Silloin, kun itse taistelen jonkun tietotekniikan ongelman kanssa, kaveri toteaa vahingoniloisesti olevansa tyytyväinen, kun hänellä ei ole tuollaisia ongelmia. Eli: happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista…

Mietin joskus, että miten tuollaisia tapauksia voisi auttaa, kun on välineet, olisi kurssitusta – ja olisi vielä älliäkin sen verran että varmasti oppisi, mutta kun ei halua.

Ei heitä kai voi auttaa mitenkään.

On taas se aika vuodesta, kun nuo todelliset helvetinkoneet ovat liikkeellä ja peittävät alleen kaikki muut hälyäänet lähiympäristöstä. Tarkoitan tietysti lehtipuhaltimia, joiden kanssa maisemia siistivät uutterat ja puhallukseen innostuneet huoltomiehet ym. Se on kätevä vehje, sillä se antaa mahdollisuuden metelöintiin missä ja milloin tahansa.

Tänään aamupäivälenkillä bongasin kaksi puhaltimen käyttäjää. Laitteet olivat vähän kuin eri maailmoista, sillä toinen oli iso ja isoin oheiskonein varustettu, toinen pienempi ja vähemmin tykötarpein toimiva. Tehoa molemmissa tuntui olevan ihan riittävästi.

Laitteissa oli yksi oleellinen ero: se pienempi piti huomattavasti vaimeampaa ääntä. Kova patpatus oli hiljennetty jollain konstilla niin ettei sitä oikein häiritseväksi osannut noteeratakaan. Se kuitenkin todisti sen, että tuollaisen vehkeen saa hiljaisemmaksi, jos haluaa. Kaikki maailman talkkarit ja huoltomiehet ym.: ottakaa esimerkkiä!

Joku päivä sitten näin kirkon ohi mennessäni, että yksi kovaäänisempi puhallin oli hommissa hautausmaalla. Ei näköjään sielläkään saa olla rauhassa.

Mehän olemme niin Karkkilassa kuin koko Suomessa sakkia, joka on yleensä aika muutosvastarintaista. Tulipas siitä sana. Mutta muutokset siis tuppaavat kelpaamaan meille vain pakkotilanteessa. Emme tietenkään tunnusta olevamme jarrumiehiä, mutta monissa asioissa liikafaartti onkin pahasta.

Viime vuosina mm. karkkilalaiset ovat olleet kilttejä. Muutoksia on nielty aika kesysti, vaikka sisimmässä on palanut rovio. On vain ajan kysymys, milloin mitta täyttyy, mutta eihän sillä nykyisin ole merkitystä. Kuntien toiminta on niin tarkkaan ylhäältä johdettua, ettei siihen isokaan kunta pysty juuri vaikuttamaan. Ja jos ei sana kuulu, kuntia uhataan valtion väliintulolla.

Viime ajat ovat Karkkilassakin olleet organisaatioiden muutos- ja kehitysaikaa. Se on merkinnyt etupäässä toimintojen rationalisointia ja muuta järkeistämistä, ainakin paperilla.

Organisaation muutokset ja uudistamiset tähtäävät yleensä palvelujen parantamiseen. Täältä katsottuna palvelut ovatkin parantuneet, mutta lähinnä Lohjalla – ehkä vähän Vihdissäkin. On aiheellista kysyä, milloin täällä päästään nauttimaan rankan muutostyön hedelmistä.

Ministeri ja puoluejohtaja Jyrki Katainen toi lauantaina kansan tietoon uuden käsitteen. Se on arvatenkin sorvattu ideatalkoissa mainos- ym. väen kanssa samaan tapaan kuin “työväen puolue” ja “työväen presidentti”.

Se uusi sana on “järkivihreä”, ja sen katveeseen kokoomus asettuu lepäämään. Kataisen mukaan kokoomus on toteuttanut järkivihreätä ympäristöpolitiikkaa, ja siihen eivät hallituskumppani vihreät kuulemma kykene.

Tämmöinen tavallinen rivikansalainen rupesi ensimmäiseksi miettimään, että jos vihreät eivät ole järkivihreitä, niin mitä he sitten ovat? TyhmÃ¥vihreitä? Järjetönvihreitä? Typerävihreitä? Mäntti…?

Poliitikothan eivät tunnetusti voi sanoa aivoituksiaan tuollaisissa asioissa suomeksi, vaan täytyy latoa kiertolaakeja, kuten nyt tämä järkivihreäkin. Lisäksi tulee mieleen, että eväät taitavat olla omassa pussissa jo vähissä, kun täytyy noukkia murusia kavereilta.

Ei silti, minun puolestani kuka tahansa saa olla vaikka järkivihreä työväen edustaja, jos haluaa. Kyllä tähän maailmaan vihreän eri sävyjä mahtuu. Mutta ydinvoiman markkinoiminen vihreänä vaihtoehtona on minusta moukkamaista. Kyllä vihreys pitää sisällään muutakin kuin päästöt.

Olen aina irvistellyt konservatiiveja, jotka eivät haluaisi minkään tässä maailmassa muuttuvan. Kaikessa hiljaisuudessa olen tainnut itse muuttua tosi vanhoilliseksi, sillä vierastan kovasti kaikkia uudistuksia, joita tyrkätään tarjolle.

Sitkeydestäni vanhan puolustajana kertoo sekin, että ajattelen edelleen hinnat markkoina. Euro ei ole koskaan mennyt päässäni sillä tapaa jakeluun, että osaisin ajatella sitä minun valuuttanani. Olen joskus koettanut ohittaa eurohinnan kertomisen kuudella, mutta en osaa. Hinta muotoutuu todellisena vasta markoiksi muutettuna.

Pöljä se rahauudistus minun mielestäni olikin, ja samaan luokkaan asettaisin tuon kellojen siirtelyn. Ensi viikonvaihteessa “saadaan” siirtyä talviaikaan, ja se merkitsee taas aikataulujen sekoamista. Olen niiden kanssa ollut taaskin koko kesän aika ulalla, ja nyt pahenee taas, kun rytmi on alkanut viimeinkin löytyä.

Sotkee moni muukin asia rytmejäni, mm. täysikuu. Mutta siinähän ei olekaan mitään uutta.

Tänään on julistettu sikainfluenssaepidemia alkaneeksi Suomessa. Varuillaan ollut kansa on odottanut pelokkaasti lisäinfoa, mutta se onkin sitten tiukemmassa. Asiantuntijat korostavat, että nyt on kysymyksessä vain epidemian ensimmäinen vaihe.

Hiukan tuokin tieto rauhoittaa, mutta olisi hyväksi, jos kansa kuulisi kyselemättä, mitä tuleman pitää. Kaivataan siis kansanomaista informaatiota siitä, mikä on epidemia. Samoin tarvitaan kansanomaista tietoa siitä, mitä tarkoittaa epidemian ensimmäinen vaihe.

Kun koko ajan on korostettu sitä, ettei ole syytä paniikkiin, olisi syytä koko ajan muistaa, että se vältetään vain tarpeellisella määrällä asiallista tietoa. Ja sitä saa olla liikaakin, ei siihen tukehdu.

Lääkärit ja muut asiantuntijat kokevat herkästi jankkaafansa liikaa, jos koko ajan kerrotaan oireista ja hoitotavoista, mutta potilaan ja kansan kannalta tätä asiaa pitäisikin ajatella.

Nokian kokonaistulos oli ihan kelvollinen, mutta verkkoyhtiön tulos lipsahti taas tappion puolelle. Markkinat reagoivat heti, ja pörssikurssi putosi.

Jos yhtiö olisi saanut vahvasti voitollisen tuloksen, kurssi olisi takuulla laskenut, kun tulos ei sijoittajien mielestä olisi ollut tarpeeksi hyvä.

Siis niin tai näin, aina väärin päin.

Takavuosina irvisteltiin silloisen pääjohtajan hartioita liian kapeiksi. Kyllä siinäkin varmaan vinha perä oli, mutta uudenkin pomon aikaan tulee väkisin mieleen, että ohkainen on se lanka, jonka varassa tämän maan hyvinvointi aika pitkälti riippuu.

Tuntuu siltä, että markkinat reagoivat heti, jos Nokian johtoportaassa aivastetaan. Ehkä kuitenkin tulee vielä sellainenkin aika, ettei ahneus ole enää muotia eikä trendikästä.

Toivossa on toiveikasta elää.

Kun lautakasoista ja muista siihen aiheeseen liittyvistä jutuista ei enää irtoa uutta kahinoitavaa, nyt marmatetaan vaihteeksi taas rahasta. Kiistan aiheena on se, asetetaanko vaalirahoitukselle kattoa vai ei. Rintamalinjat kulkevat kuin sattumalta samoissa rajapinnoissa, missä sijaitsee tukijoiden ja puolueiden rikkaiden ja vähemmän rikkaiden välimaasto.

Kattoa vastustavat ovat varmasti oikeassa, kun arvioivat että rajat johtavat heti porsaanreikien etsintään. Mutta niin johtavat kaikki muutkin ratkaisut. Ryökäleet ovat ryökäleitä aina. Siksi kustannuskaton asettaminen on ihan perusteltua. Kaikin tavoin on syytä varmistaa, ettei rahalla saa valtaa.

Ja tällä kerralla on syytä asettaa myös ne sanktiot. Eli kenkää persuksiin heti kun käry käy.

Lääketehtaat kantavat huolta siitä, kuinka ne osaisivat tyydyttää yhä kasvavan iäkkäämmän väestön lääketarpeet lähitulevaisuudessa. Yhtä paljon tehtaat varmaan surevat sitä, kuinka maksimoida bisnestuotot tuosta toiminnasta, mutta yhtä kaikki vanhusten asioihin syventyminen on kiitettävä hanke.

Vanhusten arkipäivän elämiseen juurta jaksain syventynyt professori Sirkka-Liisa Kivelä osasi tässäkin yhteydessä pitää jalat maassa ja palautti samalle tasolle myös tehtailijat. Hän totesi, että uusien lääkkeiden óhella yhtä tärkeätä olisi tehdä lääkepurkkeja,  jotka vanhukset saavat auki.

Tuo näkökohta on äärettömän terävä huomio nykypäivinä, jolloin ei luulisi olevan lainkaan vaikeata suunnitella ihmisystävällisiä pakkauksia.Mutta tuntuupa jatkuvasti olevan, eikä ongelma liity yksin lääketehtaisiin. Joskus tekisi mieli käydä esimerkiksi ison lihajalostajan juttusilla ja pyytää johtajaa avaamaan makkarapakkauksen, sen avaamiseen kun tuntuisi kirves olevan käyttökelpoisin työväline.

Jos firmat tosiaan haluaisivat kuulla kansan ääntä, olisi syytä kuunnella herkällä korvaslla professori Kivelän kaltaisia asiantuntijoita. Sen seurauksena vanhusväestön tarvitsemia apuvälineitä ei tarvittaisi läheskään nykyisiä määriä.

Viime aikoina on useampaan kertaan tullut todisteita siitä, että isojen mediatalojen rinnalla porskuttaa täysillä kaksi varteenotettavaa tiedonvälittäjää. Ne ovat netti ja puskaradio. Kummallakaan ei ole päätoimittajaa eikä jäykkää organisaatiota, mutta hyvin ne tulevat toimeen ilmankin.

Tavalliselle tallaajalle nuo tiedonvälittäjät ovat myös edullisia ratkaisuja, kustannuksia kun ei juurikaan tule.  Ja jos tiedon vastaanottaja osaa edes vähän suodattaa tietoa,  voi noita systeemejä pitää luotettavinakin.

Joku aika sitten peräänkuulutin tällä palstalla vetoketjulla varustettuja flanellipaitoja. Nyt minulla on niitä useampia. Apu löytyi Längelmäeltä omasta suvusta, kun veljen vaimo oli lukenut tarpeistani. Hän lähetti näytekappaleen flanellipaidasta, johon hän oli ommellut vetoketjun ja vielä resoritkin hihansuihin. Kyllä kelpasivat. On se hienoa, kun on ihmisiä, jotka osaavat.

Netistä tuon pulman oli lukenut moni muukin, ja puskaradion välityksellä tuli useampia viestejä siitä, että Längelmäen Länkipohjasta kannattaisi ainakin kysyä.

On minulla tietysti muitakin pulmia, mutta en vielä levitä niitä kaikkien nähtäväksi. Viimeisin probleema on aiheuttanut töitä useampana päivänä. Sen ratkomiseen syvennyn ensiksi mm. kännykkäpuolen operaattorin kanssa.