Karkkila-Lohja-Karkkila

Tulipa viime yönä ja tänä aamuna testattua monipuolisesti sairaanhoitopalvelujen toimivuus. Vanha sisätauteihin luettava vaiva ärhäköityi yöllä sen verran kovaksi, että oli pakko pyytää hätäkeskuksen kautta apua.

Hätäkeskuksesta tuli asiallinen ja asiantunteva palvelu ja opastus. Ennen pitkää ambulanssi oli talon edustalla, ja nopeasti henkilökunta arvioi tilanteen. Lähdettiin Lohjalle, johon oltiin myös matkalla puhelinyhteydessä.

Lohjalla aloitettiin myös heti tutkimukset ja arviointi. Henkilökunta oli selvästi tilanteen tasalla ja muiden kiireiden ohella rauhoitteli potilasta. Lääkitys oli aloitettu jo ambulanssissa, ja se alkoi myös heti vaikuttaa. Kivut poistuivat taka-alalle.

Aamuyöllä ja aamulla kaksi lääkäriä kävi tutkimassa, ja edelleen pohdittiin, pitäisikö leikata heti vai laittaa jonoon. Tässä syntyi ainoa lievä erimielisyys. Itse olisin halunnut leikkaukseen heti, mutta lääkärit tulivat siihen tulokseen, ettei ole niin kiirus. Minulle näytettiin, kuinka itse pystyn lieventämään kipuja, jos ne ilmaantuvat. Arvelin heti, etten osaa, mutta minkäs teet. Lääkärit ovat tässä tapauksessa päättäjiä.

Takaisin kotiin pääsin ystävällisen ja avuliaan lohjalaistaksin kyydissä. Kotona oli taas kiva olla, vaikka en monta tuntia ehtinyt poissa olla. En osaa niitä lääkärin taritsemia niksejä, mutta osaan ottaa iisisti, ja niin meinaan myös tehdä.

Leave a Reply