Olkaat hyvät

Kun olen ihan mielihalusta ryhtynyt marisemaan yhdestä asiasta, miksi pilaisin sitä siirtymällä toiseen epäkohtaan? Niin kauan kuin jotakin on vielä sanomatta on syytä paukuttaa täysillä, vaikka ei siitä mitään hyötyä ole.

Puhun siis edelleen Pappilanrinteen kylkeen rakennetusta väylästä, jota rakennetaan rakkaudella. Se ei ole vielä valmis, mutta mitä valmiimmaksi se tulee, sitä turhemmalta tuo investointi näyttää.

Pitkään ihmettelin, mitä ihmettä tehdään semmoisella muurirakennelmalla, joka on väsätty väylän alapäähän. Nyt on ainakin osaksi tarkoitus selvinnyt. Siihen muuriin on upotettu valaisimia, jotka näyttävät ympäristöä, jos joku haluaa posotella vähän rivakammin alas mäkeä.

Valaisimet ovat juuri oikealla korkeudella ainakin ilkivaltailijoiden kannalta. Todennäköisesti ne ovat kuitenkin sen verran laadukkaat, ettei niitä noin vain rikota.

Mutta on se muuri muutenkin ihan kätevä: tehtäköön siitä Karkkilan kaupungin muistomerkki lamavuodelta 2009, jolloin luovuus otti tyrmäysvoiton säästösuunnitelmista.

Leave a Reply