laaksosia

Minulla on ollut jonkun vuoden säännölliset treffit kuukauden-puolentoista välein. Jalkani saavat silloin hoitoa, ja tästä hoidosta on aamupuuron sekä nenänhuuhtelun tapaan tullut semmoinen must-juttu.

Olen sairaseläkeläinen sairas eläkeläinen, jonka pitäisi lääkärien ohjeiden mukaan kävellä mahdollisimman paljon. No, kävelyhän hallitaan, ja sehän on halpaa hoitoa. Muutama vuosi sitten tuli eteen synkkä totuus: ei se kävelykään ole enää niin yksinkertaista. Kengät alkoivat muovata jalkapohjiin känsiä, jotka olivat tosi kipeitä, ja aina jos sattui astumaan kiven päälle, se osui tietysti aina siihen känsään.

Omat ja apteekin konstit eivät riittäneet ongelman parantamisessa, joten oli syytä pyytää ammattilaisen apua. Siitä tulikin huomattavaa helpotusta ensi hoitokerrasta alkaen. Sen jälkeen on näitä hoitoja ollut säännöllisesti. Samalla hoituvat kätevästi myös varpaankynsien leikkuutyöt, kun itse ei enää oikein ttahdo taipua tähänkään urakkaan.

Tämänkin päivän hoidon jäljiltä jalat ovat miellyttävän pehmeät, eikä kipuja tunnu missään. Taas kelpaa elellä.

Olen huomannut, että voisin nyt pärjätä jonkun verran pidempiäkin jaksoja ilman jalkojen hoitoa. Samoin voisin säästää kustannuksissa, jos kömpisin hoitohuoneelle hoitajan kotikäynnin sijasta. Olen kuitenkin päättänyt, että pyöreästi viisi viikkoa saa olla hoitojen väli, ja kotikäyntiä arvostan. Olen elämäni aikana hemmotellut itseäni aina tarpeen vaatiessa milloin minkäkinlaisilla lahjoilla, joskus ihan älyttömilläkin. Katson, että nyt minulla on syytä ja varaa hemmotella itseäni jalkojen hoidolla. Jätän vaikka kermaleivokset sitten vähemmälle.