Archive for Huhtikuu 8th, 2009

Hullua!

Keskiviikko, Huhtikuu 8th, 2009

Myönnän rohkeasti, että olen penkkiurheiluhullu ihminen. Minulle kelpaa töllöstä laji kuin laji, kunhan ei nyt tuntikausia tarvitse esim. shakkia katsoa.

Mutta tuon hulluuden ohessa osaan mielestäni käyttää tervettä järkeä, mikä ei aina tunnu olevan mahdollista fanaatikoille. Otan syvästi osaa, kun tuttavat soittelevat käärmeissään siitä, että olympialaiset, mm-kisat ym. suurtapahtumat tukkivat tämän tästä yhden kanavan ja poukkoilevat aina välillä häirriköimässä muitakin kanavia.

Ja etukäteen ilmoitetut ohjelmatiedot ovat usein vain viitteellisiä, kun urheilu jyrää kaiken yli.

Kuvaavin esimerkki pienemmistäkin ympyröistä ovat tiistaisin pelattavat jalkapallon mestarien liigan matsit. Niiden painoarvo on hirmuinen, sillä alta vedetään pois melkein puolet Ajankohtaisesta kakkosesta, jota voidaan pitää Ylen ajankohtaisohjelmien lippulaivana. Tilaa palloilulle saavat antaa myös kakkosen uutiset.

Tulee väkisinkin mieleen: mitä haittaa siitä olisi – ja kenelle – jos nuo futismatsit näytettäisiin puolen tunnin viiveellä nykyisen suoran lähetyksen sijasta?

En usko, että siitä olisi yhtikäs mitään vahinkoa kenellekään. Mutta suorana kaiken pitää näkyä, koska kysymyksessä on urheilu. Mikään muu sektori ei ylitä – eikä varmaan saakaan ylittää – eikä jyrätä toisia pois altaan. Muut pysyvät yleensä myös hyvin etukäteen annetuissa ohjelma-ajoissa, mutta urheiluruudusta alkaen urheiluohjelmat ylittävät aika usein kestot, jotka on annettu.

Minua voi tietty sanoa tiukkapipoiseksi, ja minulle saa muistuttaa että tv:n katselun lisäksi voisi harrastaa muutakin. Mutta katsomista varten sen telkkarin olen ostanut, ja on mielestäni hyvä, jos yhtä ohjelmistolajia ei suositta jatkuvasti muiden kustannuksella.